Perjantaina oli sellainen iltavuoro, että vasta nyt alkaa siitä toipumaan. Töitä oli ja oli vaan... kun yhden asian sai tehtyä tuli kolme lisää.

Pahemman tai erilaisen tästä illasta teki se, että eräs potilas oli todella huonossa kunnossa ja piti kädestäni kiinni kaksin käsin ja katsoi silmiini anovasti. Tiesin, että hän toivoi minun jäävän hänen luokseen lähentyvän viimeisen hetken takia. Minun täytyi poistua tekemään kaikki muut iltahommat...ja palattuani hän oli jo kuollut.... siis järkyttävää, etten voinut olla sitä hetkeä hänen turvanaan, se varmasti pelotti ja oli kovin yksinäistä...

Aiemmassa työpaikassani olen onneksi voinut tehdä toisin (ainut plus asia siinä paikassa?!) Olen siitä tehnyt aikoinani runonkin... Julkaisen sen runon seuraavaksi