Täällä taas yövuorossa! Terveisiä vaan! Toinen yö menossa ja sitten olisi se kolmas vielä.

 Viime yö oli tosi raskas, kun en ollut nukkunut yhtään ennen yövuoroa -->yksi syy oli kun oltiin testaamassa uudehkoa lasten riehumispaikkaa, Leaf Areenaa. Otin pojat kavereineen ja lähdettiin tutustumaan paikkaan, sillä nyt kun se todettiin kivaksi, vietetään Markuksen synttärit siellä ...sitten loppukuusta. Toki en yleensäkään nuku ennen ensimmäistä yötä ja siksi aina ensimmäiset yöt raskaita.

Kyllä nämä yövuorot ovat mulle muuten ihan mieluisia...mutta miksi? Luulis, että ne olis kovin raskaita ja väsyttäviä, kun mua muutenkin väsyttää koko ajan. Vai onko se sellaista pakoilua...saan luvan kanssa nukkua päivät ja olla väsynyt. Yövuorojen avulla/takia mun ei tarvii olla se kaikkivoipa äiti, ihana pullantuoksuinen. Ihan itse olen sen tavoitteen/vaatimuksen itselleni vissiin alitajuisesti asettanut...

Aamuvuorojen jälkeen tai ennen iltavuoroja täytyis jaksaa tehdä perheelle ruokaa, pestä sitä jatkuvasti lisääntyvää pyykkiä, pohtia kaikkia menojen järjestämistä (harrastukset, lääkärit jne) niin että arki pyörii moitteettomasti, ja mites olis se siivoaminen -->joo joo, nyt te sanotte, että käske äijää siivoomaan tai lapsia auttamaan -->sekin on sellanen "työ"/"käskemistyö" mitä ei  jaksaisi; mun mielestä kaikkien pitäisi osata tehdä sanomatta osansa tai ainakin sitten sanomisen jälkeen tehdä... tyylillä "vie mennessäs tuo tullessas".  Ja en jaksaisi pyytää kokoajan että *voitteko laittaa tiskit* *kuka veis roskat* *viekää puhtaat vaatteet kaappiin* *tuokaa likaiset pois lattialta lojuamasta* . Ihan niinkuin ne kaikki olisi minun töitäni ja sitten yritän niitä toisille työntää.

Toki itsekin aina ajattelen, että Isäntä on kovin pitkän työpäivän tehnyt iltakokouksineen ja sen takia yritän yksin kaikki kotityöt tehdä, että hänen olisi mukavampi tulla kotiin. Miten sitä itse ei ajattele tehneensä ihan yhtä pitkän työpäivän, hym.... ja iltakokouksina vois pitää minun kohdallani vanhempainyhdistyksen kokouksia tai seuraavan päivän suunnittelua lasten kanssa tai Vaaka ry:n puuhailtaa. Silti niiden lisäksi pitäisi pestä seuraavaksi päiväksi hikipuvut tai ne "lemppari pöksyt" ja tiskata astiat, jotta niitä riittää aamupalan ajaksikin.

Sitten on se tapaus numero 2174 --> tulen harvinaiselta vapaa-ajan reissultani, mukavalta laivareissultani kotiin ja aloitan mm. pyykin pesun...                    

Heti perään tapaus numero 2175 --> Isäntä tulee taas vapaa-ajan reissultaan laivalta, kuulema melko tylsältä sellaiselta (miksi sinne sitten täytyy mennä?) ja sen takia ei tehnyt mitään ...paitsi asettui makaamaan sohvalle.

Joskus minulle on monikin sanonut, että "älä tee niitä kotitöitä". Ja olen jotain jo jättänytkin "tahallaan" tekemättä, mutta se on vaikeaa olla tekemättä ja kauheaa katsoa sotkuista kämppää. Esim."kuinka ihana olisi katsella puhtaan keittiönikkunan läpi pihalle ja vilkuttaa iloisesti Isännälle joka tulee pullantuoksuiseen kotiin tuoden sinulle vaikka kukkakimpun kiitokseksi siitä , että sinä olet."     Se ei käy, koska se ei käy... Ensinnäkin keittiönikkunan edessä on mm.pyykkiteline ja lattiallla pahvinkeräyspahvia ja muuta roinaa, etten pääsis lähellekään. Sitten ikkuna itsessään on niin likainen, että tuskin siitä näkee läpi. Pullaa ei ole aikaa leipoa ja toisaalta keittiö niin kaaoksen jäljiltä ettei pahemmin viitsiskään. Ja tuskin Isäntä tulee kotiin kukkakimpun kanssa -->se on kuulema merkki siitä että on jotain pahaa tehnyt -->noh tois sit vaikka kermakakun... tai edes halais kun tulee kotiin ja kyselis kuulumisia eikä maatuis heti sohvalle.         

Oma käyttämä mottoni on: Tee toiselle niinkuin toivoisit hänen tekevän sinulle.  Joo, eipä tee mieli mennä halamaan tai viereen röhnöttää, tehdä hellyydessä aloitetta -->"no mene nyt siitä, mun on paha olla. Ei nyt taas."     Nyttenkin olen hankkinut appiukolle isänpäivä yllätyksen, niinkuin omalle isällenikin ja Isännälle tietty....ja vain yksi heistä on minulle isä. Äitienpäivänä saan lapsilta aina jotakin kivaa itsetehtyäkin...Isännältä en mitään. Toki en ole hänen äitinsä, mutta vaimo olen. Ja se olis yksi päivä (kuten naistenviikkokin, nimipäivä, syntymäpäivä, hääpäivä, ensitapaamispäivä...) jolloin "uskaltaisi" tuoda kukkia tai muuta pientä ilman, että leimattaisiin millään tavalla.

Joopa joo, tämmösiä mää fundeerasi tänä yän