Minttiksen blogia lukiessani, tuli tarve kirjoittaa runo;

 

Katselen näkemättömin silmin sairaalan pihaa.

Käärin ylös kyyneleistä kastunutta hihaa

ja mietin miten arki kyyneliin hukkuu...

Vierelläni pieni poika nukkuu.

Koitan tunteitani puuduttaa, kuin heittää hukkaan.

Katseeni lukittuu pienen pojan tukkaan.

Mietin uskallanko rakastaa, antaa sisimpääni koskea...

Hipaisen pienen pojan poskea.

Poika sinuun katsoo, kun hetkeksi herää

ja kaikki pehmolelut takaisin viereensä kerää.

Hän tahtoisi kuulla taas saman sadun...

Menetettyjä hetkiä nyt kadun.

                                             -LEENA-