Kiitos Lauran kavereille, kun järjestivät Lauralle yllätys bileet! Laura täyttää virallisesti vasta viikon päästä 13v, mutta juhlat päätettiin tehdä aikaisemmin, jotta olisivat todellakin yllätys! Äitinä olin todella helpottunut, kun kaksikko Kimpsu ja Vertsi tahtoivat juhlat järjestää, sillä itse pääsin huomattavasti helpommalla! KIITOS HEILLE! Ja kiitos myös vieraille, kun osasivat pitää suunsa supussa ja saapuivat paikalle! Tokihan mun piti olla paikalla vahtimassa ja siksipä ajattelin hiukan juhlia "hämmentää" keksimällä pari leikkiä. Toinen leikeistä oli leikki, jossa jokainen sai vuorollaan valita pussukan, jonka sisällä oli joku pikkulahja tai "napata" toiselta jo avatun lahjan. Ja toinen leikeistä oli "ällötys kerroin", jossa valittiin silmät kiinni pussukasta nappi; ja kaksi henkilöä sai punaisen napin ja muut valkoisen. Punaisten nappien saajat joutuivat maistamaan ennalta sovittua jotain. Maku kokemuksia oli; maito-jaffaa, hillosipulia, suolaista piimää, jalopenolla täyttettyä oliivia, hiivaa rusinalla. Nam, maistuis varmaan sullekin! Toki toin lisäksi mokkapaloja ja kaurakeksejä Kimpsun kakun ja Vertsin boolin ym.lisäksi!

Sunnuntaiksi olen kutsunut kummeja ja setiä ja tätejä ja isovanhempia... porkkanakakku on päällistä vaille valmis ja varmaan jotain mokkapaloja leivon lisää ja kaurakeksejä...